sv fi en

Kaikkien kampanja

Ilmastoveivi2019 on yksittäisten kansalaisten käynnistämä kampanja. Kampanjan tavoitteena on kirittää Suomen johto ottamaan kaikki irti Suomen kaudesta EU:n neuvoston puheenjohtajamaana 7-12/2019 ja tässä ominaisuudessa vaikuttamaan voimakkaasti EU:n ilmastopolitiikkaan. Me pyydämme koko Suomea, kaikkia sen asukkaita ja yhteiskunnallisia toimijoita, mukaan veivaamaan kanssamme. Meillä ei ole natsoja tai auktoriteettia, vaan puhumme ihmisenä toiselle. Tämä on meidän ilmastomme, meidän planeettamme ja meidän yhteiskuntamme.

Kampanjan tavoitteena on saada 500 000 allekirjoitusta vetoomukseen, jonka löydät tältä nettisivulta. Se luovutetaan kevään 2019 vaalien jälkeen uudelle pääministerille vahvana osoituksena siitä, että suomalaiset puoluekannasta riippumatta haluavat Suomen EU:n johdossa ottavan ratkaisevan roolin ilmastonmuutoksen hillinnässä!

Ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa

EU:n nykytoimilla ilmastomme lämpenee 3,5 astetta. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan jo yli 1,5 asteen lämpeneminen voi aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia esimerkiksi ekosysteemeihin. Ilmastotoimilla on siis kiire.

EU:n neuvoston puheenjohtajamaa voi tehdä ilmaston eteen paljon. Suomi voi tässä roolissa esimerkiksi asettaa ilmastoasiat neuvoston kokousagendalle ja pyrkiä saamaan muut neuvoston jäsenet pääsemään sopimukseen ilmastolakipaketin tavoitetasojen päivittämisestä vuosien 2030 ja 2050 osalta 1,5 asteen polulle. Lisäksi juuri Suomen kaudelle sattuu komission uuden viisivuotisen työohjelman muodostaminen, joka voi olla vielä neuvoston päätelmiäkin merkityksellisempi vaikuttamisen paikka. Suomella on rooli vaikuttaa puheenjohtajana myös tähän. Nykypolitiikka ei riitä, paketti auki!

Suomi on juuri oikeaan aikaan strategisessa pelipaikassa, ratkaisijan roolissa maailman kohtalonhetkillä. Meillä on ainutlaatuinen tilaisuus, mutta onko meillä tahto?

Ilmastoveivi2019 -kampanja lähti käyntiin lokakuussa 2018 yksityishenkilöiden aloitteesta. Mukaan on lähtenyt 300 vapaaehtoista ja lukuiset yhteistyötahot ovat ilmoittaneet kiinnostuksestaan tukea kampanjaa. Kampanja on poliittisesti sitoutumaton ja pyörii täysin vapaaehtoisvoimin.

Yhteyshenkilöt

Yhteydenotot
[email protected]

Laura Kolehmainen
[email protected]

Theo Levlin
[email protected]